10.10.2018 Annu K.

Mitä on hyvä sisältö?

Nykyään lähes jokainen meistä on sisällöntuottaja – oli kyseessä sitten omat tai yrityksen sosiaalisen median kanavat tai blogit. Itse miellän itseni sisällöntuottajaksi myös niinä hetkinä, kun kirjoitan asiakkaille raportteja tai vastaan asiakkaiden kysymyksiin. Mitä hyvä sisältö sitten on?

Tekstin selventämiseksi käytän esimerkkihahmona lahtelaista Paavoa, joka omistaa puutarhanhoitoon erikoistuneen liikkeen, jolla on verkkokauppa.

Selkeä ja rajattu idea on hyvän sisällön perusta

Päätä ensin mistä haluat kirjoittaa ja kertoa. Ota huomioon omat vahvuutesi ja tietotaitosi, sekä toimialasi. Puutarhanhoidon erikoisammattimiehenä Paavon ei kannata kirjoittaa blogitekstiä verkkokaupan hakukoneoptimoinnista. Sen sijaan Paavo tietää parhaat vinkit juuresten kasvattamiseen, ja haluaa jakaa ne muille ihmisille. Vaikka Paavo tietää vinkit monen eri kasvin kasvatukseen, kannattaa hänen rajata sisältö niin, että yhdessä kirjoituksessa kerrotaan aina yhdestä kasvista tai tekniikasta. Siksi Paavo haluaa kertoa juuresten kasvattamisesta, ei kaikista Suomen ilmastoon sopivista kasveista.

Hyvä sisältö on luotu tietylle kohderyhmälle

Kun idea on selkeä, rajataan kohderyhmä. Juureksia kasvatetaan avomaalla, joten oletuksena on, että juuresten istutuksesta ja hoidosta on kiinnostuneita ihmiset, joilla on oma puutarha. Puutarhaa ei löydy kerrostaloista, joten kohderyhmäksi voidaan rajata ihmiset, keillä on omaa maata: rivitaloissa, paritaloissa ja omakotitaloissa asuvat. Oletetaan, että rivi-, pari- tai omakotitaloissa asuu ihmisiä, keillä on vakaa työtilanne ja ehkä jo perhettä. Kohderyhmän alaikärajaksi rajataan 25 vuotta.

Sisältö rajataan siis 25-65 -vuotiaille henkilöille, jotka asuvat rivi-, pari- tai omakotitalossa ja ovat kiinnostuneita puutarhanhoidosta tai yleisesti kasveista.

Hyvä sisältö on kieliopillisesti sujuvaa ja se on jäsennelty loogisesti

Jokainen meistä on joskus lukenut tekstin, joka on täynnä yhdyssana- ja pilkkuvirheitä. Teksti saattaa myös hyppiä aiheesta toiseen, eikä punaista lankaa ole.

Kielioppivirheitä on joskus vaikea huomata itse. Pyydä ystävää, puolisoa tai kollegaa oikolukemaan teksti ennen julkaisua. Jos tuntuu siltä, ettei kirjoittaminen tule luonnostaan, kannattaa harkita sisällöntuotannon ulkoistamista ammattilaiselle.

Aloita teksti pienellä johdannolla, joka kertoo lyhyesti, mistä tekstissä on kyse. Jaa sisältö kappaleisiin: 1 asia kappaletta kohden. Järjestele myös kappaleet loogisesti: ei riitä, että Paavo kertoo juuresten istuttamisesta eri kappaleessa kuin juuresten sadonkorjuusta. Kappaleet kannattaa sijoittaa kronologiseen järjestykseen. Ensin istutetaan, sitten hoidetaan, jonka jälkeen korjataan sato ja viimeisenä tehdään juureksista ruokaa. Lopeta teksti tiivistelmään, jossa käyt läpi tekstin pääpointit vielä kertaalleen.

Hyvä sisältö ei ole tarjousten tyrkyttämistä

Lyhyesti sanottuna hyvä sisältö ei ole tuotteiden tyrkyttämistä tai aktiivista myyntiä. Hyvä sisältö luo asiakkaalle tiedostomattoman tarpeen, ilman varsinaista myyntiä.

Perussisältöä, joka toimii ilmaisjakelulehdessä:

Osta parvekkeelle viherkasveja, nyt 2,99€/kpl (ja tietysti tuotekuva)

Hyvää sisältöä blogiin tai someen:

5 vinkkiä viihtyisän parvekkeen luomiseen (kaunis kuva parvekkeesta, jolla on upeita viherkasveja)

Tajuatteko eron? Miun tekisi mieli lähteä ostamaan viherkasveja, ihan vaan sen visuaalisen ilmiön vuoksi, jonka sain mieleeni viihtyisästä parvekkeesta.

Hyvä sisältö luo asiakkaalle lisäarvoa

Kyllä, hyvä sisältö on osittain sitä, että asiakas saa tuotteesta tai palvelusta kaiken tarvittavan tiedon. Kun kuitenkin puhutaan konkreettisesti sisällöntuotosta, vaatii hyvä sisältö vähän ekstraa. Anna asiakkaalle jotain ylimääräistä. Nosta yrityksesi ja brändisi arvoa, luomalla asiakkaalle lisäarvoa.

Palataampa taas Paavon puuhastelujen pariin. Olen jo aiemmin luonut teksteissä esimerkkejä, joissa Paavo luo lisäarvoa asiakkaalle. Paavo antaa vinkkejä parvekkeen sisustamiseen sekä juureksien kasvattamiseen ja kokkaamiseen, vaikka se ei ole hänen työtään. Hänen työtään on myydä kaikkea puutarhanhoitoon liittyvää. Myyminen on kuitenkin todella paljon helpompaa, kun asiakkaalle välittyy kuva yrityksen ammattitaidosta sekä siitä, että asiakkaat oikeasti kiinnostavat. Kuten edellisessä aiheessa mainitsin, hyvä myynti ei ole tyrkyttämistä, vaan asiakkaan tarpeisiin vastaamista.

Hyvä sisältö luo myös asiakkaalle tarpeita. Se antaa ratkaisuja jo olemassa oleviin tarpeisiin, mutta luo myös uusia ideoita. Hyvä sisältö saattaa asiakkaan näkökulmasta olla kakku kirsikan päälle.

Tällainen sisältö on myös omiaan Google-näkyvyyden saamisessa. Mikäli Googleen kirjoitetaan ”vinkit viihtyisän parvekkeen sisustamiseen” ja hakutulokseksi nousee Paavon yrityksen kirjoittama blogiteksti, on melko todennäköistä, että viherkasveja ja kukkaruukkuja ruvetaan ostamaan juurikin Paavon yritykseltä.

Hyvä sisältö on relevanttia ja ajankohtaista

Älä luo sisältöä pelkästään tuotteidesi ja palveluidesi ympärille. Seuraa maailman tapahtumia, uutisia sekä merkkipäiviä. Ei ole sattumaa, että kirjoitan artikkelin hyvästä sisällöstä suomalaisen kirjallisuuden päivänä.

Paavo voisi hyödyntää sisällössään esimerkiksi juuri julkaistua ilmastotutkimusta: ”Ole hyödyksi luonnolle: miksi kannattaa ostaa huonekasvi käsilaukun sijaan”

Hyvä sisältö ei pääse oikeuksiinsa, jos kukaan ei lue sitä

Tekstin kirjoittamisen jälkeen sitä täytyy myös jakaa. Hyvä sisältö ei hyödytä ketään eikä luo lisäarvoa, jos kukaan ei lue sitä. Jaa tekstiä useisiin eri kanaviin –  sekä yrityksesi kanaviin että omiisi.

 

Hyvää sisältöä ei tuoteta yrityksen tarpeet edellä. Hyvän sisällön tuottaminen vaatii kirjoittajaa asettumaan lukijan asemaan. Mitä hän haluaa tietää? Mikä häntä kiinnostaa? Kuinka saan hänet kiinnostumaan yrityksestäni?

Saattaa olla vaikeaa vaihtaa kirjoitustyyliä, jos on tottunut mainostamaan tuotteitaan tyrkyttämälle. Kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus erilaiselle, hyvin suunnitellulle sisällölle – saatat tavoittaa sillä tavoin aivan uudenlaisia kohderyhmiä.

 

Pyydä tarjous

Lomakkeen täyttäminen ei sido sinua mihinkään. Vastaamme viestiisi viimeistään parin päivän sisällä.